Joka vuosi 20. kesäkuuta vietetään kansainvälistä Maailman pakolaisten päivää. YK:n yleiskokouksen julistuksessa 4.12.2000 määritettiin tämä päivä muistuttamaan globaalista ongelmasta, jossa ihmiset joutuvat sodan, vainon, luonnonkatastrofin tai muun syyn takia jättämään kotiseutunsa, pakenemaan henkensä edestä. Pakolaisuusteemaa käsiteltäessä ei voi liikaa korostaa, miten traumaattisen kokemuksen kanssa ollaan tekemisissä.
Tylyjä tilastoja vakavan aiheen äärellä
UNHCR, (YK:n pakolaisjärjestö) raportissa todetaan, että kesäkuun 2024 loppuun mennessä vainon, konfliktin, väkivallan, ihmisoikeusloukkausten tai yleistä järjestystä vakavasti häiritsevien tapahtumien vuoksi 122,6 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan. Vuonna 2011 pakolaisia laskettiin olevan maailmanlaajuisesti noin 38,5 miljoonaa – luku on siis kolminkertaistunut reilussa vuosikymmenessä.
Arviolta yli 43 miljoonaa pakolaisista on lapsia, joka on lähes puolet kaikista pakolaisista. Lapset joutuvat sotien ja kriisien sijaiskärsijöiksi ilman mitään mahdollisuutta vaikutta tilanteeseensa. Lisäksi yli 1,5 miljoonaa pakolaista on syntynyt pakolaisuudessa – kodittomina. Keskimäärin joka neljäs sekunti joku joutuu pakenemaan kodistaan.
Maailman pakolaispäivä ei ole juhlapäivä, eivätkä nämä luvut ole vain tilastojen dataa – ne ovat muistutus ihmiskohtaloista: lapsista, jotka eivät saa koulutusta, hajonneista perheistä eri puolilla maarajoja, ihmisistä odottamassa turvapaikkapäätöstä ilman varmuutta tulevasta.
Mitä pakolaisuus tarkoittaa – virallinen asema vai arkikielinen ilmaus?
Pakolaisstatus on termi, joka esiintyy niin uutisissa, viranomaisviestinnässä kuin arjen keskusteluissakin, mutta sen merkitys vaihtelee kontekstin mukaan. Juridisesti pakolaisstatus on virallinen asema, jonka Maahanmuuttovirasto myöntää henkilölle, joka täyttää Geneven pakolaissopimuksen määritelmän pakolaisesta. Tällainen henkilö on joutunut pakenemaan kotimaastaan vainon takia ja ei voi saada suojelua omalta valtioltaan. Pakolaisstatus tuo mukanaan oikeuden oleskelulupaan ja suojeluun Suomessa.
Sen sijaan puhekielessä ”pakolainen” viittaa usein laajemmin kehen tahansa, joka on joutunut lähtemään kotimaastaan kriisin, sodan tai vainon vuoksi – riippumatta siitä, onko henkilö saanut virallisen myönteisen turvapaikkapäätöksen tai oleskeluluvan. Tästä syystä pakolaisstatukseen liittyy monia väärinymmärryksiä, ja siksi on tärkeää erottaa toisistaan oikeudellinen status ja yleiskielinen käyttö, etenkin kun keskustellaan maahanmuuttopolitiikasta tai palveluiden järjestämisestä.
Monimutkainen maahanmuuttopalveluiden kenttä – termien viidakko ja muuttuva lainsäädäntö
Maahanmuuttopalveluiden kenttä on Suomessa sosiaalialalle erityisen haastava, sillä kohderyhmänä ei ole vain yksi yhtenäinen ryhmä, vaan joukko erilaisessa asemassa olevia ihmisiä. Samaan aikaan asiakkaina voi olla esimerkiksi turvapaikkapäätöstä odottavia, väliaikaisen suojelun saaneita, oleskeluluvan saaneita pakolaisia sekä paperittomia, joilla ei ole laillista oleskeluoikeutta.
Jokaisella näistä ryhmistä on erilaiset oikeudet palveluihin, toimeentulotukeen, asumiseen ja terveydenhuoltoon – ja nämä oikeudet perustuvat muuttuvaan kansalliseen ja EU-tason lainsäädäntöön. Esimerkiksi Ukrainan sodan vuoksi käyttöön otetun EU:n tilapäisen suojelun direktiivi loi nopeasti kokonaan uuden asiakasryhmän, jolla on oikeus työhön, majoitukseen ja peruspalveluihin ilman yksilöllistä turvapaikkahakemusta.
Tämä termien ja statusten viidakko haastaa sekä palvelujärjestelmän että asiantuntijat, jotka pyrkivät turvaamaan asiakkaidensa oikeuksia ja hyvinvointia. Juridinen osaaminen, kulttuurisensitiivisyys ja yhteistyö eri viranomaisten kanssa ovat keskeisiä taitoja nykypäivän sosiaalityössä.
Pakolaisten päivä on muistutus, arki kuitenkin ratkaisee
Sosiaalialalla pakolaisuus näkyy konkreettisesti arjessa vastaanottokeskuksissa, alaikäisten ryhmäkodeissa ja perheryhmäkodeissa, hätämajoituksissa ja kotouttavissa palveluissa. Sosiaalityössä painottuu ihmisoikeuksien turvaaminen ja oikeudellisen tuen integrointi – palvelut eivät pyri vain täyttämään perustarpeita, vaan suojaamaan pakolaisten itsemääräämisoikeutta ja inhimillistä arvokkuutta. Perheiden ja yksilöiden kohtaaminen kattaa esimerkiksi neuvontaa asumisessa, koulutuksessa, työllistymisessä sekä juridiset asiat: sosiaalityöntekijät toimivat sekä tukiverkkona että oikeuksien puolustajina.
YK:n kansainvälinen pakolaispäivä muistuttaa meitä miljoonien ihmisten kokemasta pakosta lähteä kodistaan. Vaikka teemapäivä ei välttämättä näy sosiaalialan arjessa erityisesti, sen tausta on läsnä jokaisessa kohtaamisessa. Mahdollisuus turvalliseen asumiseen, koulunkäyntiin tai käyntiin neuvolassa ei ole kaikille itsestäänselvyys – mutta juuri näistä arjen pienistä asioista voi alkaa uuden elämän rakentaminen.
“Maailman pakolaisten päivää ei mitenkään korosteta palvelussa, vaan enemmänkin pyritään keskittymään ihan tavalliseen arkeen. Pakolaisten päivänä voi kuitenkin pysähtyä miettimään pakolaisten asemaan yhteiskunnassa. Pakolaisuus on seuraus humanitäärisestä kriisistä”, palvelujohtaja Jenny Joensuu kertoo.
Byrokratian sokkeloista voi löytyä tie eteenpäin. Sosiaalialan työntekijän roolissa on usein mahdollistaa se hetki, jolloin ihminen uskaltaa ensimmäistä kertaa sanoa ääneen, mitä on kokenut. Se ei vaadi sankaritekoja – vaan kuuntelemista, läsnäoloa ja rinnalla kulkemista.
Pakolaispäivä ei ole vain muistutus ongelmasta, vaan myös kutsu toimintaan. Se kehottaa pysähtymään, katsomaan – ja ennen kaikkea kohtaamaan. Jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, millaisen vastaanoton Suomi antaa niille, jotka eivät ole voineet valita lähtemistään.
Tilaa uutiskirje sähköpostiin
Liity mukaan Solumin matkalle. Uutiskirjeen kautta pääset seuraamaan arjen tarinoita, ajankohtaisia tapahtumia ja vapaita asiakaspaikkoja. Jaamme myös inspiroivia urapolkuja ja vinkkejä uusista työmahdollisuuksista. Yhdessä rakennamme parempaa sote-alaa – tilaa uutiskirje ja pysy kuulolla!
