Avaamme paperittomien hätämajoitusyksikön Helsingin Pitäjänmäkeen toukokuussa.

Hätämajoitusyksikkö toteutetaan yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Yksikkö toimii ryhmämuotoisena tilapäisenä asumisena, jossa asiakkaina ovat päihteettömät yksin tai puolisonsa kanssa Helsingin alueella oleskelevat aikuiset paperittomat. Tilapäisellä asumisella tarkoitetaan sosiaalihuoltolain 21§ mukaista tilapäistä asumista, jota järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat lyhytaikaista, kiireellistä apua asumisessa tai asumisensa järjestämisessä. Palveluntuotannossa noudatetaan Suomen lainsäädäntöä sekä voimassa olevia viranomaisten antamia määräyksiä ja ohjeita. Palvelukuvauksen toteutumista valvotaan voimassa olevan valvontaohjelman mukaisesti.

Hätämajoitusyksikkö koostua erillisistä huoneista. Jokaisessa huoneessa voi majoittua 2–6 henkilöä huomioiden huonekoon. Yksikön kapasiteetti on 90 asiakasta. Hätämajoitusyksikkö palvelee paperittomia sen aukioloaikojen mukaisesti klo 17-09 välisenä aikana.

”Työmme paperittomien hätämajoituksessa on hyvin merkityksellistä. Pääsemme osaltamme vaikuttamaan tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen toiminnan toteutumiseen vähempiosaisten hyväksi” kertoo Solumin palvelujohtaja Päivi Antila-Kokko.

Tilaa uutiskirje sähköpostiin

Liity mukaan Solumin matkalle! Uutiskirjeen kautta pääset seuraamaan arjen tarinoita, ajankohtaisia tapahtumia ja vapaita asiakaspaikkoja. Jaamme myös inspiroivia urapolkuja ja vinkkejä uusista työmahdollisuuksista. Yhdessä rakennamme parempaa sote-alaa – tilaa uutiskirje ja pysy kuulolla!

Tilaa uutiskirje >>